Kansallinen vaikuttavuusseminaari – Sanoista tekoihin

---

Paulus Torkki, seuran hallituksen puheenjohtaja

---

Jo perinteeksi muodostunut Kansallinen vaikuttavuusseminaari järjestettiin taas. Perinteeksi muodostuminen ei kylläkään tarkoita tilaisuuden väljähtymistä, tunnelma oli innostunut – kommentteja ja keskustelua riitti ja tauoilla kävi vilkas puheensorina. Taisipa olla ennätysmäärä osallistujiakin, yhteensä 900 läsnä ja etänä. Somekin näyttää olleen erittäin aktiivinen ja innostuneita postauksia on näkynyt lukuisia.

Kansainvälisiä näkökulmia tilaisuuteen toivat professori Jason Sutherland Kanadasta ja johtaja Eva Wensaas Norjasta. Esityksissä nähtiin konkreettisia esimerkkejä siitä, millaisiin kysymyksiin ja päätöksiin tarvitaan vaikuttavuustietoa. Varsin kiinnostavia olivat Jason Sutherlandin kysymyksenasettelut lähtien järjestelmätason perustavanlaatuisista kysymyksistä, mihin resurssit kannattaa kohdentaa, päätyen yksityiskohtaisiin pohdintoihin vointimittarien muutosten merkityksistä eri toimenpiteissä ja edelleen tarkastellen esimerkiksi sosioekonomisen taustan merkitystä vaikuttavuutta arvioitaessa. Tämähän on koko vaikuttavuusmittaamisen tarkoitus ja ydin: saada merkityksellisempää ja parempilaatuista tietoa päätöksentekoon.

Sanoista tekoihin: onko Suomessa asiassa edetty? Ministeriön esityksissä näkyi ensinnäkin varsin hyvin jäsennettyä kokonaiskuvaa Vaikuttavuuden vuosikymmenen etenemisestä ja miten eri toimilla pyritään saamaan aikaan muutosta. Kansallisen Vaikuttavuuskeskuksen ja Keusoten esitykset tukivat linjakkaasti ministeriön esitystä ja kaikissa toistuivat muutamat tärkeät asiat, joita voi skaalata lähes mihin tahansa tasolle:

1. Tehdään samanaikaisesti ylhäältä alas ohjauksen/johtamisen kehittämistä ja alhaalta ylös konkreettisia toimia
2. Kulttuurin rakentaminen on keskeisimpiä asioita muutoksen aikaansaamiseksi. Vaikuttavuusperustainen toiminta ei ole pelkästään tietojohtamisharjoitus

Osassa kommenteissa nostettiin hyvin esiin juuri ammattilaisten merkitys – terveyspalveluiden vaikuttavuus kun syntyy tai on syntymättä ammattilaisen ja asiakkaan vuorovaikutuksessa. Ilman kulttuurin kehittämistä ja mielekkyyden rakentamista juuri etulinjaan, on riskinä se, että muutos koetaan kirjaamistarpeen kasvuna, ”taas uusina hankkeina” ja hallinnon tietojohtamisharjoituksena.

Koska tietojohtaminenkin on kuitenkin välttämätön osa vaikuttavuusperustaisuuden rakentamista, nostettiin myös useassa esityksessä esiin huolellinen ja tarkka pohdinta siitä, mitä tietoa kerätään ja mitä on jo olemassa. Kaiken pitää pohjautua toiminnan tavoitteisiin ja tiedon käyttötarkoituksiin sekä -tapauksiin. Aapo Tahkola kiteytti diabetesmenestystarinan lopuksi, että on oltava rajallinen määrä konkreettisia tavoitteita- mielellään yhdestä kolmeen.

Vaikuttavuustekojen esittelyissä päästiin hyvinkin konkreettisiin asioihin kiinni: miten tietoa tuloksista voidaan käyttää sekä yksilö- että asiakasryhmätasolla – miksei väestötasollakin. Tyypin 2 diabeteksen osalta Aapo kuvasi erinomaisesti, miten voidaan tukea muutosta 1) organisoitumalla, 2) rakentamalla prosessit ja 3) tukemalla ammattilaisia Muutoksen Mökin viidellä tukitoimella (Kuva). Muutoksen Mökkiin on varsin oivallisesti konseptoitu oleellisia asioita. Samuli Saarni taas visualisoi erinomaisesti, miten käsitellään samanaikaisesti sekä väestötason vaikuttavuutta että yksittäisten interventioiden vaikuttavuutta ja perusteli Terapiat etulinjaan -ajattelun näkökulmaa ja ratkaisuja kustannusvaikuttavuuden parantamiseksi.

Kuva: Aapo Tahkola

Aiheellisesti keskustelussa pohdittiin myös, mihin asti vaikuttavuusajattelu ulotetaan. Rajaudutaanko sote-palveluihin vai tarkastellaanko väestön hyvinvointia ja terveyttä painottaen myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä – ns. HYTE-näkökulmaa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on toimintaa, jonka tavoitteena on lisätä väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä kaventaa terveyseroja. Usein viitataan soten ulkopuoliseen, esimerkiksi kunnissa tapahtuvaan toimintaan, vaikka toki ennakoivaa toimintaa on myös soten sisälläkin ja tuleekin olla. Edellä mainittu keskustelu on aika luontainen jatkumo ajattelun kehittyessä. Toki vähän asiakas- ja potilasryhmistä riippuu, kuinka iso painoarvo on HYTE-toimilla ja kuinka iso varsinaisten palveluiden kustannusvaikuttavuudella, mutta tietenkin molempia tarkasteluja tarvitaan eivätkä ne ole mitenkään vastakkaisia tavoitteita.

Paljon tapahtuu. Jopa niin paljon, että Kari Hakari mainitsi allekirjoittaneen nimellä: ”nyt ei enää Pauluksen tarvitse kysellä, mitä ministeriössä oikeasti tehdään eikä vain suunnitella tai lupailla”. Kehottipa keksimään uusia kysymyksiäkin. Olen erittäin iloinen, että meillä on ministeriössä niinkin aikaansaavia ihmisiä kuin Kari tiimeineen ja muutkin eilen seminaarissa esiintyneet. Siksipä uskallankin haastaa uudella kysymyksellä: ”Kari, milloin näemme mitattuja tuloksia?”.